Verkkokauppamme avaamisen vuosipäivä

Nyt on mennyt tasan kaksi vuotta siitä, kun avasimme oman verkkokauppamme www.revoel.com.

Paljon on muuttunut kahdessa vuodessa. 

Revoelin matka oikeastaan alkoi paljon aiemmin kuin keväällä 2020. Elokuussa 2017 teimme päätöksen, että alamme rakentamaan omaa unelmaamme kansainvälisestä vaatebrändistämme. Aluksi työskentelimme minun kotonani, sillä opiskelimme vielä tuolloin joten työstimme omaa brändiämme sen ohessa.

Kuvassa ensimmäinen "studiomme", Elisan kotona.

 

Tavoitteenamme on luoda "täydellinen vaatekaappi" rohkeille, sporttisille ja määrätietoisille naisille, jotka eivät halua tinkiä laadusta tai muodin eettisyydestä. Tätä tavoitetta kohti olemme edenneet aloittamalla "Electricity"-uima-asumallistolla. Sen jälkeen jatkoimme valikoimaa urheiluvaatteilla sekä teimme yhteistyömalliston Erika Vikmanin kanssa, joka lanseerattiin keväällä 2021. 

Toimintamme ytimessä on oma taiteellinen visiomme sekä Revoelin arvot. Pysymme uskollisina omalle värikkäälle ja naiselliselle tyylillemme, ja arvot ovat pohja kaikelle mitä teemme ja miten. Minun ja Annan näkemykset siitä, mitä haluamme luoda ovat hyvin paljon samanlaiset. Meillä on päässämme oma visio ja kommunikoimme sitä toisillemme mm. telepatian kautta (kyllä, luemme toistemme ajatuksia harva se päivä).

Arvoistamme voit lukea lisää täältä.

Matka verkkokauppamme avaamisesta keväällä 2020 tähän hetkeen on ollut yhtä vuoristorataa 😂

Olemme olleet Pariisissa vailla yöpaikkaa, miettimässä että "mitä me oikein teemme täällä..." , nauraneet väsyneinä kun työt ovat venyneet aamuyöhön ja olleet ärsyyntyneitä ja raivoissamme silloin kun asiat ei vain ole sujuneet. Mutta kaikki tämä vuoristorata tekee yrittäjyydestä mielestäni sen arvoista, sillä kun on onnistumisen hetkiä niin on hankalaa löytää yhtä mahtavia asioita muualta mihin verrata.

Keväällä 2020 kaikkien elämän yllätti, mikäs muukaan kuin korona. Olemme siis oikeastaan toimineet vain globaalin pandemian vaikutuksen aikana. Meiltä kysytäänkin usein, että miten pandemia on vaikuttanut liiketoimintaamme. On vaikea sanoa muuta kuin, että kaikki vuoden 2020 suunnitelmat menivät uusiksi... Kun tapahtuu näinkin suuria muutoksia yllättäen, se on tehnyt meistä ketteriä muuntumaan tarpeen vaatiessa, ja myös olemme oppineet tekemään varasuunnitelmia.

Vuonna 2021 saimme hieman enemmän tuulta purjeisiin, kun päätimme toteuttaa yhteistyön laulaja Erika Vikmanin kanssa. Tätä projektia työstimme monta kuukautta täydellä teholla ja toukokuussa koitti yhteistyön lanseeraus. Yhteistyö oli meille ensimmäinen laatuaan ja saimme sen myötä paljon selkeyttä omaan visioomme liittyen. Yhteistyö toi meille paljon uusia asiakkaita ja tämä on johtanut hedelmällisempään tuotekehitykseen.

 

Ensimmäistä kertaa lehdessä. Töölöläinen-lehti kevät 2021.

 

Syksyllä 2021 laajensimme urheiluvaatemallistoa, ja suunnittelimme tulevaisuutta tarkemmin (tähän mennessä meillä alkoi olemaan jo enemmän hajua siitä miten kaikki toimii yrittäjänä ja mitä kannattaa tai ei kannata tehdä 😅). 

Nyt elämme kevättä 2022, ja voin sanoa että en vaihtaisi hetkeäkään matkamme varrelta. On ollut tilanteita, kun ajattelimme että pitäisikö luovuttaa ja olemme ajatelleet, että "ei tästä mitään tule...". Minä ja Anna kuitenkin tiedämme sydämissämme, että luovuttaminen ei ole vaihtoehto. Aina kun laittaa asioita mittakaavoihin, huomaa ettei ongelmat olekaan niin suuria kuin miten ne kokee sillä hetkellä.

Menemme siis entistäkin itsevarmempina uusia haasteita, yllätyksiä ja onnistumisia kohti! 🤩

 

-Elisa K

 

Seuraa meitä somessa 💜

Instagram @revoelclothing

Facebook @Revoel

TikTok @revoelclothing


Leave a comment

Please note, comments must be approved before they are published